sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Silintereitä ja siipirattaita Helsingissä

Mikä erinomainen illanviettopaikka on vain kahden bussimatkan päässä? No, tietysti Steam Hellsinki. Entä mikä on hyvä tapa viettää suomen kielen päivää? Kirjajulkkaritpa hyvinkin.

Steamissa Osuuskumman väki juhlisti uuden novelliantologiansa Silintereitä ja siipirattaita julkaisua. Ei muuta kuin korkokengät jalkaan ja matkaan. Turun kauppatorin laidalta bussiin ja kohti tuota Suomen myöhäisempää pääkaupunkia. Matkalla ryhdyin lopultakin lukemaan Rocknomiconia, jonka julkkareissa kävin marraskuulla. Rocknovellit saivat mukavasti menojalan vipattamaan.

Mitähän itse julkkareista kertoisi? Tuli vietettyä hieno ilta spefin kirjoittajien kanssa. Tapasin ensimmäistä kertaa muiden muassa Pitkäkankaan Elinan. On aina jotenkin erikoista tavata kasvotusten ihmisiä, joiden kanssa on jutellut aiemmin vain internetissä. Sitä tuntee ihmisen, jota ei ole ennen nähnyt.

Steam oli mukava paikka ja tykästyin yli sata giniä sisältävään juomalistaan. Täytyy jokin toinen kerta tutustua siihen lähemmin. Julkkarit saivat myös omaa mieltä nytkäytettyä sopivaan suuntaan. Jotakin höyrypunkahtavaa nousee työpöydälleni, kunhan kevät ehtii vielä vähän eteenpäin.

Kahden aikoihin yöllä kotiutui väsynyt mutta matkaansa erinomaisen tyytyväinen juhlija. Eivätkä juhlat lopu. Parin viikon päästä Helsingissä juhlistetaan Elinan Kuuraa. Kylläpä tämä kevät on mukavaa aikaa.



sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Voihan some

Päässäni on pyörinyt jo varmaan toista vuotta ajatus siitä, että pitäisi liittyvä Twitteriin. Se on vaikuttanut hauskalta keksinnöltä. Uskallus ei kuitenkaan ole antanut myöten. Ehkä se on johtunut siitä, etten oikein tiedä, kuinka Facebookissakaan pitäisi olla. Milloin tulee ajatelleeksi jotain niin järisyttävää, että se kannattaisi huutaa kovaan ääneen internetissä? 

Perjantaina päätin lennosta tehdä itselleni profiilin. Totesin, että huhtikuusta tulee se kuukausi, jona lopultakin aktivoidun sosiaalisessa mediassa. Kevätaurinko tekee vilkkaaksi, joten mikäs sen parempi hetki. Aikoinaan bloggailin paljon, mutta se on jäänyt. Yhdistelmä opiskelukiireitä ja omilla kasvoilla bloggaamisen aloittamista hyydytti vauhdin.

Välillä on myös tullut mietittyä sitä, miksi sitten pitää someilla. Olen huomannut, etten ole tiennyt kirjallisuusmaailman asioista, kun olen pysytellyt Facebookin ja blogimaailman ulkopuolella. Sosiaalisessa mediassa saa kuulla mikä on ajankohtaista, mitä kukakin puuhailee ja missä tapahtuu. Jännittävä maailma, johon huomaamattaan hukkuu.

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Aika kaivautua maakuopasta

Kalevalan päivä, suomalaisen kulttuurin päivä.

Aurinkoisia kevätpäiviä ja kylmiä öitä, mikäs sen mukavampaa. Lopetimme Kaikkitietämättömien kertojien päivittämisen lokakuulla. Blogiystäväni Jenna ja Briitta hyppäsivät omille laduilleen, mutta minä kaivauduin ilmeisesti talviunille. Ainakin kaikesta sosiaalisesta. Olen talven aikana tehnyt viimeiset kurssini ja valmistumiseni on enää gradusta kiinni.

Iloinen uutinen on se, että toukokuussa saan kirjoittaa proosaa. Jännityksellä odotan, mitä tuleman pitää. Blogin yritän pitää menossa mukana pitkin kevättä. Vähän heikolta näyttää, jos ottaa huomioon, että olen viimeksi kirjoittanut blogikirjoituksen lokakuun alussa. Olkaa kärsivällisiä. Twitterkin kiinnostaisi. Ilmoitan jahka pääsen ajatuksesta tekoihin.

Tärkeimpänä kuitenkin: olen palannut!

torstai 8. lokakuuta 2015

Kuvastaja-ehdokkaita kaksin kappalein


Jenna ja minä saimme viikonloppuna upeita uutisia: Lautturi ja Routamieli ovat päässeet kilpailemaan vuoden parhaan fantasiakirjan palkinnosta Kuvastajasta. Kuvastaja on Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n palkinto, jonka seura myöntää edeltävän vuoden parhaalle fantasiakirjalle. Ehdokkaita vuonna 2014 julkaistuista kirjoista valittiin viisi, joten on aika uskomattoman hienoa, että kumpikin kirja pääsi ehdolle. Palkinto jaetaan Helsingin kirjamessuilla perjantaina 23.10. klo 18.45. Näillä näkymin Jenna ja minä saavumme silloin paikalle pureskelemaan kynsiämme.

Nyt kelpaa nauttia syyspäivistä.

torstai 25. kesäkuuta 2015

Viikonloppuohjelmaa Turussa

Keskiaikaiset markkinat on kesän kohokohta heti juhannuksen jälkeen. Suosittelen tapahtumaa lämpimästi kaikille, jotka liikkuvat Turun seudulla loppuviikon aikana. Tänä vuonna pääsi käymään niin, että minustakin tuli markkinoille yksi pieni ohjelmanumero, joten tulkaahan yleisöksi, kun minua haastatellaan lauantaina (27.6. klo 13–14) Brinkkalan kirjakaupassa. Keskustelu pyörii Routamielen, fantasian ja keskiajan ympärillä.


Vanha tammi ei liity tapaukseen.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Kevätsiivous

Se alkoi viattomasti. Mieleen muistui vuosia aiemmin luettu artikkeli siitä, että likaiset ikkunat vähentävät huoneeseen sisälle pääsevän valon määrää merkittävästi. Ja kyllähän likaiset ruudut häirinneet jokaisena iltapäivänä, kun aurinko on kääntynyt paistamaan sisään. Ikkunat on siis pestävä. Se on nopea juttu. Erityisesti jos on nokkela ja pesee vain huoneilmaa ja ulkoilmaa vasten olevat pinnat. Turha jokaista on pestä, sillä siitepölykauden jälkeen ne on kuitenkin pestävä uudestaan. Tässä vaiheessa olisi pitänyt tehdä järkevästi, pakata tietokone matkaan ja painua kirjastoon tai kahvilaan töitä tekemään.

Ihan totta, viisi ikkunaa ei vie paljon aikaa. Kerrankin pienestä asunnosta on hyötyä. Urakan päätteeksi aurinko pääsee aivan eri tavalla asuntoon. Myös kaukaisimpaan kylpyhuoneennurkkaan, jossa on edelleen kuraroiskeita koirien jäljiltä, vaikka kuratassujen kanssa ei ole tarvinnut leikkiä yli viikkoon. Jos nyt sitten pesisi vielä kylppärin, vaikka viikkosiivouspäivä on yleensä ollut pari päivää myöhemmin. Imurointikin on nopea juttu, sitten on siivottu tältä viikolta. Siinä vaiheessa, kun löysin itseni pää roskiskaapissa jynssäämässä tahroja seinämästä, totesin, että tässä sitä taas ollaan. Kuinka pitkään voi syyttää kevätaurinkoa siitä, etteivät sormet pysy näppäimistöllä?

Miksi jostain kirjoitusprojektista muodostuu niin vaikea, ettei siihen halua ryhtyä? Kirjoitan edelleen graduani, siksi minulla on niin vähän kerrottavaa kirjoittamisesta. Aineistoni ja lähdekirjallisuuteni suoraan kertoo, mitä pitäisi kirjoittaa. Silti projekti tuntuu vaikeammalta kuin yksikään teksti aiemmin. Jopa niinkin, että mieluummin siivoaa. Oli miten oli, kotona on nyt puhtaampaa kuin aamulla, mutta gradu ei edennyt iltapäivän aikana rivilläkään.

Millä keinoin muut lykkäävät vaikeaksi kokemiaan töitä?

tiistai 13. tammikuuta 2015

Keskeneräisyyden käsittelyä

Mitä jos pitäisi esitellä teksti silloin, kun siitä raakatekstiä on kolmasosa varsinaisesta tarinasta? Palanen, jonka pitäisi olla kokonaisuus, vaikka materiaalia on vasta sieltä ja täältä. Sitten saa kuulla kahdelta ihmiseltä, jotka ovat käyneet tekstiä suurennuslasin kanssa läpi, mikä kaikki on vielä kesken. Tietysti yleisön edessä, eihän se muuten olisi tarpeeksi jännittävää.

Mutusteltu teksti ei tänään ollut proosaa, vaan parikymmentä liuskaa tulevaa graduani. Seminaarissa teksti käsiteltiin viimeistä pistettä myöten. Suomen kielen opiskelijoiden seminaarissa se todella tarkoittaa vihoviimeistä pistettä. Täytynee mainita, että oikeasti seminaarissa kaikki olivat mukavia ja kommentit loistavia. Vaan onhan se hirvittävää saada palautetta tekstistä, joka on vielä niin lapsenkengissään, ettei sillä oikein ole rahkeita puolustautua.

Illalla selaillessani muistiinpanojani totesin, että olisin voinut kirjoittaa ne yhtä hyvin proosasta. Miksi juuri tämä on mielenkiintoista, myy aihe! Tarkkaile ristiriitaisuuksia ja aikamuotoja. Täytesanat. Tiivistä keskustelua osien välillä. Yleisesti ottaen hyviä ratkaisuja.Kommentit olivat hyviä ja auttavat eteenpäin. Ennen kaikkea ne vakuuttivat siitä, että olen oikeassa suunnassa tutkimukseni kanssa.

Jos kommentit ovat olleet samanlaisia kuin voisivat olla proosatekstistäkin, on tieteellisen ja kaunokirjallisen tekstin kirjoittaminenkin sitä yhtä ja samaa. Hahmotellaan hyvä idea, tehdään taustatutkimusta, kirjoitetaan, epäillään hyväksi ajateltua ideaa, pohditaan, kirjoitetaan, poistetaan, ylistetään ideaa, pidetään sitä typeränä ja kirjoitetaan, kirjoitetaan, kirjoitetaan. Jonain päivänä työ tuntuu parhaimmalta mahdolliselta ja seuraavana ajanhukalta. Luomistyön autuutta.

Ensi alkuun ajatus siitä, että proosatekstiä käsiteltäisiin samalla tavalla kuin tieteellistä, tuntui hölmöltä, mutta olisiko siinä kuitenkin järkeä. Itse korostan aina valmista. Nolottaa laittaa koelukijoille kovin keskeneräistä. Eihän siitä voi sanoa mitään ja se on vain koelukijoiden ajan hukkaa. Pitäisikö keskeneräistä käsitellä joskus niin kuin se olisi valmis?

Sitten on aika jatkaa.