tiistai 17. maaliskuuta 2015

Kevätsiivous

Se alkoi viattomasti. Mieleen muistui vuosia aiemmin luettu artikkeli siitä, että likaiset ikkunat vähentävät huoneeseen sisälle pääsevän valon määrää merkittävästi. Ja kyllähän likaiset ruudut häirinneet jokaisena iltapäivänä, kun aurinko on kääntynyt paistamaan sisään. Ikkunat on siis pestävä. Se on nopea juttu. Erityisesti jos on nokkela ja pesee vain huoneilmaa ja ulkoilmaa vasten olevat pinnat. Turha jokaista on pestä, sillä siitepölykauden jälkeen ne on kuitenkin pestävä uudestaan. Tässä vaiheessa olisi pitänyt tehdä järkevästi, pakata tietokone matkaan ja painua kirjastoon tai kahvilaan töitä tekemään.

Ihan totta, viisi ikkunaa ei vie paljon aikaa. Kerrankin pienestä asunnosta on hyötyä. Urakan päätteeksi aurinko pääsee aivan eri tavalla asuntoon. Myös kaukaisimpaan kylpyhuoneennurkkaan, jossa on edelleen kuraroiskeita koirien jäljiltä, vaikka kuratassujen kanssa ei ole tarvinnut leikkiä yli viikkoon. Jos nyt sitten pesisi vielä kylppärin, vaikka viikkosiivouspäivä on yleensä ollut pari päivää myöhemmin. Imurointikin on nopea juttu, sitten on siivottu tältä viikolta. Siinä vaiheessa, kun löysin itseni pää roskiskaapissa jynssäämässä tahroja seinämästä, totesin, että tässä sitä taas ollaan. Kuinka pitkään voi syyttää kevätaurinkoa siitä, etteivät sormet pysy näppäimistöllä?

Miksi jostain kirjoitusprojektista muodostuu niin vaikea, ettei siihen halua ryhtyä? Kirjoitan edelleen graduani, siksi minulla on niin vähän kerrottavaa kirjoittamisesta. Aineistoni ja lähdekirjallisuuteni suoraan kertoo, mitä pitäisi kirjoittaa. Silti projekti tuntuu vaikeammalta kuin yksikään teksti aiemmin. Jopa niinkin, että mieluummin siivoaa. Oli miten oli, kotona on nyt puhtaampaa kuin aamulla, mutta gradu ei edennyt iltapäivän aikana rivilläkään.

Millä keinoin muut lykkäävät vaikeaksi kokemiaan töitä?