sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Silintereitä ja siipirattaita Helsingissä

Mikä erinomainen illanviettopaikka on vain kahden bussimatkan päässä? No, tietysti Steam Hellsinki. Entä mikä on hyvä tapa viettää suomen kielen päivää? Kirjajulkkaritpa hyvinkin.

Steamissa Osuuskumman väki juhlisti uuden novelliantologiansa Silintereitä ja siipirattaita julkaisua. Ei muuta kuin korkokengät jalkaan ja matkaan. Turun kauppatorin laidalta bussiin ja kohti tuota Suomen myöhäisempää pääkaupunkia. Matkalla ryhdyin lopultakin lukemaan Rocknomiconia, jonka julkkareissa kävin marraskuulla. Rocknovellit saivat mukavasti menojalan vipattamaan.

Mitähän itse julkkareista kertoisi? Tuli vietettyä hieno ilta spefin kirjoittajien kanssa. Tapasin ensimmäistä kertaa muiden muassa Pitkäkankaan Elinan. On aina jotenkin erikoista tavata kasvotusten ihmisiä, joiden kanssa on jutellut aiemmin vain internetissä. Sitä tuntee ihmisen, jota ei ole ennen nähnyt.

Steam oli mukava paikka ja tykästyin yli sata giniä sisältävään juomalistaan. Täytyy jokin toinen kerta tutustua siihen lähemmin. Julkkarit saivat myös omaa mieltä nytkäytettyä sopivaan suuntaan. Jotakin höyrypunkahtavaa nousee työpöydälleni, kunhan kevät ehtii vielä vähän eteenpäin.

Kahden aikoihin yöllä kotiutui väsynyt mutta matkaansa erinomaisen tyytyväinen juhlija. Eivätkä juhlat lopu. Parin viikon päästä Helsingissä juhlistetaan Elinan Kuuraa. Kylläpä tämä kevät on mukavaa aikaa.



3 kommenttia:

  1. Oli muuten kiva ilta! ^-^ Ihanaa, kun tulit mukaan, en tiedä olisinko saanut aikaiseksi lähteä yksikseni. Ja parin viikon päästä nähdään taas kirjajulkkareiden merkeissä. :)

    VastaaPoista
  2. Olispa ollut kiva ehtiä poiketa julkkareihin, mutta leipätyöt söivät taas aikaa kirjallisuudelta. Mutta Kuuran julkkareissa nähdään :)

    VastaaPoista