Pitäisikö olla vakava?

Arvatkaapa mitä, minä olen nyt (kohta, kirja on painossa) kirjailija. Olen myös paatunut NaNoWriMo-kirjoittaja, joka haluaa kirjoittaa marraskuun aikana romaaniräpellyksen vaikka viime marraskuun lopuksi vannoi, ettei osallistu enää. Viidennen piti jäädä viimeiseksi, mutta marraskuu alkaa huomenna ja suunnitelmia on askarreltu vaikka kuinka.

Indentiteettikriisi velloo. Ihan kuin siirtyminen kirjoittajasta kirjailijaksi ei muutenkin olisi tarpeeksi vaikeaa, sitten pitäisi vielä päättää omasta virallisesta suhtautumisestaan NaNoWriMoon. Pitäisikö kirjailijan olla vakava ja arvokas, hassuttelun yläpuolella? Eikö kansainvälinen romaaninkirjoituskuukausi ole harrastelijakirjoittajien haihattelua? Kirjoitetaan kamalaa vauhtia, ja päästään siten lähemmäs kirjailijoiden valaistunutta kiltaa.

Kuukaudeksi unohdetaan kaikki ylimääräinen ja täytetään jokainen vapaahetki näppäimistön nakuttelulla. Tuskin edes muistaa, mihin on viime kerralla jäänyt. Suunnitelmat muuttuvat intensiivisen työn keskellä niin monta kertaa, ettei enää muista, oliko Adalmiina Laitinen päähenkilön pullantuoksuinen isotäti vai naapurin drag queen -nimi.

No, tuskinpa minusta vakavaa kirjailijaa saisikaan. NaNoWriMo on typerien juttujen kokeilemista, jatkuvaa teen keittämistä ja kotitöiden välttelyä. Omalta osaltani jo vuodesta 2009 ja ainakin vielä tänä vuonna. Virallisilla nettisivuilla olen nimellä Silja Susi ja minut saa lisätä kirjoittajakaveriksi. Toivotan kaikille nanoilijoille hyvää marraskuuta, kuukauden kuluttua juhlitaan taas voittoja!

Järkevämmin NaNoWriMosta on kirjoittanut Maija Haavisto.

Kokeilusta kirjaksi, eli lyhyt katsaus Routamielen elämään

Routamieli oli kokeilu. Se on ensimmäinen tarinani, jossa heitin ällöttävän täydelliset sankarittaret romukoppaan ja päätin kirjoittaa hieman vastahankaisesta miehestä. Halusin kokeilla luomaani jumaltarustoa. Mukaan liittyivät – kokeiluna niin ikään – paimentolaisheimot ja tietäjälaitos. Routamieli on myös ensimmäinen NaNoWriMoni, johon osallistuin Jennan ehdotuksesta.

Sain valmiiksi vuoden 2009 NaNoWriMossa vaaditut 50 000 sanaa 30 päivässä, mutta tarina oli kesken. Viimeistelin tarinan kesällä 2010, ja olin totta kai sitä mieltä, että se on loistava. Intoa puhkuen editoin tekstiä ja osallistuin sillä romaanikirjoituskilpailuunkin. Hölmöä näpertelyähän se oli, sillä en tiennyt, kuinka editoidaan. Mankelointi pääsi kunnolla vauhtiin kesällä 2012, samoihin aikoihin kun liityin kirjoittajabloggaajien hulvattomaan joukkoon.

Tee ja kirjoittajabloggaajat saapuivat elämääni samoihin aikoihin.

En edelleenkään aivan ymmärrä kannustuksen ja loistavien neuvojen määrää. Yhtäkkiä sain monesta suunnasta kehuja ja parannusehdotuksia. Kirjoittajayhteisön avustuksella Routamieli alkoi vaikuttaa kirjalta. Siitä karsittiin turhia rönsyjä ja korostettiin olennaisimpia asioita. Loppujen lopuksi olen kirjoittanut Routamielestä viisi eri pääversiota ja pari alaversiota. Vaikea sanoa, onko se paljon vai vähän ensimmäisestä valmiiksi asti saatetusta tekstistä. Toivon selviäväni seuraavien tekstien kanssa hieman vähemmällä määrällä.

Routamieli kävi läpi harrastelijakirjoittajaraadin seulan pitämällämme käsikirjoitusleirillä vuoden 2013 alussa ja sen jälkeen valikoin jokusen kustantamon, jota lähestyin käsikirjoitukseni kanssa. Seurasi puoli vuotta kärvistelyä. Vuoroin käsikirjoituksen mahdollisuuksiin uskoi, vuoroin ei. Kesällä 2013 kyselin tekstin perään ja heinäkuulla 2013 aivan uskomattoman upea puhelinsoitto tuli. Mitä sen jälkeen sitten tapahtui, onkin kokonaan toinen tarina.